Suomalainen musiikkiopistojärjestelmä on vuoden koulutusvaikuttaja 2024

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n vuosittainen kasvatus- ja koulutusalan tunnustus palkitsee ansioituneen henkilön tai yhteisön ja sen kriteereitä ovat muun muassa pitkäjänteinen työskentely kasvatuksen ja koulutuksen parissa sekä rohkeus nostaa esiin ajankohtaisia asioita. Palkittavaa tahoa edustaa Suomen musiikkioppilaitosten liitto (SML).
”On todella hienoa, että suomalainen musiikinopetus on saanut tämän tunnustuksen, sillä musiikkioppilaitokset ympäri maan tekevät aivan huikeaa työtä lasten ja nuorten kanssa”, kommentoi SML:n puheenjohtaja Sanna Saarinen.
SML:n jäseninä on 87 musiikkiopistoa ja 11 konservatoriota, ja niiden parissa on noin 62 000 lasta ja nuorta soittajaa, joista 22 500 osallistuu varhaisiän musiikkikasvatukseen eli muskaritoimintaan.
”Yksi suomalaisen musiikinopetuksen ehdottomista vahvuuksista on sen laatu, joka syntyy innostavien ja ammattitaitoisten opettajien työn tuloksena. Meidän tavoitteenamme on, että jokaisella Suomessa asuvalla lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus musiikin opiskeluun, riippumatta perheen resursseista tai asuinpaikasta”, kertoo SML:n toiminnanjohtaja Olli-Pekka Martikainen.
Varsinaisen toimintansa lisäksi suomalaiset musiikkiopistot tavoittavat vuosittain n. 86 000 lasta ja nuorta yhteistyössä koulujen ja päiväkotien kanssa, ja ne järjestävät n. 10 000 kulttuuritapahtumaa eri puolilla maata.
”Erityisesti pienemmillä paikkakunnilla musiikkiopiston merkitys kunnan veto- ja pitovoimalle on suuri, sillä siellä muita kulttuuripalveluiden tuottajia on yleensä vähemmän kuin suurilla paikkakunnilla, Martikainen toteaa.
Kuvassa: SML:n pj Sanna Saarinen (vas) ja hallituksen jäsen Eeva-Maija Talasma ottivat palkinnon vastaan Educa-messuilla Helsingissä.