Ammattilaiset
Palkinnot

Muusikko Vilma Jäälle merkittävä Alfred Kordelinin palkinto

Alfred Kordelinin palkinnon voittanut Vilma Jää, kuva: Vilja Pursiainen

Kansanmuusikko Vilma Jäälle on myönnetty 50 000 euron arvoinen Alfred Kordelinin palkinto. Tunnustuksella palkitaan eri alojen tekijöitä yhteiskunnallisesti vaikuttavasta ja ajankohtaisesta toiminnasta taiteen, tieteen tai kansanvalistuksen hyväksi. Vuosittain jaettavan palkinnon sai tänä vuonna Jään lisäksi avaruustekniikan professori Jaan Praks sekä piispa, tietokirjailija Mari Leppänen.

Alfred Kordelinin säätiö palkitsee vuosittain sivistyksen edelläkävijöitä eri aloilta. Palkinnonsaajiksi valitaan oman alansa huippuja, jotka vahvistavat toiminnallaan suomalaisen yhteiskunnan osaamista, moniäänisyyttä ja kansainvälisyyttä. Vuoden 2026 palkinnot saivat kansanmuusikko Vilma Jää, avaruustekniikan professori Jaan Praks sekä piispa, tietokirjailija Mari Leppänen. Palkinto on Suomen merkittävimpiä vuosittain myönnettäviä tunnustuksia.

”Palkinnonsaajamme edustavat eri aloja, mutta heitä kaikkia yhdistää rohkeus ja kyky avata uudenlaisia näkökulmia”, säätiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Kosonen kertoo. ”Alfred Kordelinin palkinto on tunnustus toiminnasta, joka heijastuu jo nyt laajasti yhteiskuntaan. Palkinto kannustaa palkinnonsaajia jatkamaan tärkeää työtään.”

Vilma Jää: poikkeuksellinen kansainvälinen läpimurto

Laulaja, säveltäjä, viulisti Vilma Jää (s. 1995) palkittiin kansainvälistä huomiota herättäneestä taiteellisesta työstään, jossa suomalais-ugrilainen runolaulu, kansanperinne ja -musiikki kohtaavat elektronisen soundin sekä popin ilmaisukeinot poikkeuksellisen omaperäisellä ja rohkealla tavalla.

Vilma Jää on valmistunut Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2021 ja noussut nopeasti yhdeksi kotimaisen musiikin kiinnostavimmista tekijöistä. Jää käsittelee kansanperinnettä elävänä, ajassa liikkuvana ilmaisuna, joka saa hänen käsissään uusia muotoja ja yleisöjä ja muodostaa yllätyksellisiä yhteyksiä nykytaiteeseen.

Debyyttialbumi Kosto (2023) ja sitä seurannut Loitsui ja taikoi (2026) osoittavat, kuinka vahvasta perinteen tuntemuksesta voi syntyä kunnianhimoista ja ajankohtaista nykytaidetta. Vilma Jää on tehnyt suomalaista kansanperinnettä tunnetuksi rohkeasti ja omaäänisesti myös maailmalla. Tämä näkyy erityisen vaikuttavasti hänen kansainvälisessä läpimurrossaan Kaija Saariahon Innocence-oopperassa.

Jään äänenkäyttö ja karjankutsuperinteestä ammentava ilmaisu ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen yleisöihin ja kriitikoihin niin Suomessa, Ranskassa, Britanniassa, Hollannissa kuin New Yorkin Metropolitan-oopperassa. Syyskuun 2026 lopussa Jään musiikki saa jälleen aivan uuden kansainvälisen näyttämön, kun suomalaisen Remedy Entertainmentin Control Resonant -peli julkaistaan. Pelin esittelyvideolla kuultu Vilma Jään laulu herätti keväällä 2026 mielenkiintoa maailmanlaajuisesti.

Muita palkinnonsaajia ovat Jaan Praks ja Mari Leppänen

Aalto-yliopiston Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksen professori Jaan Praks (s. 1971) palkittiin poikkeuksellisen vaikuttavasta urasta suomalaisen avaruusteknologian edelläkävijänä ja uudistajana, satelliittiteknologian tutkijana sekä vastuullisen avaruustoiminnan pitkäjänteisenä kehittäjänä.

Turun arkkihiippakunnan piispa, tietokirjailija ja kolumnisti Mari Leppänen (s. 1978) sai palkinnon työstään tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden puolustajana. Leppänen tunnetaan aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana, joka on käsitellyt kirjoituksissaan ja puheenvuoroissaan esimerkiksi nuorten pahoinvointia, lähisuhdeväkivaltaa, transihmisten oikeuksia sekä sateenkaariparien asemaa kirkossa.

Palkinnosta ja myöntöperusteista

Alfred Kordelinin palkinnon myöntöprosessi on Nobel-palkinnon kaltainen: palkinnonsaajia voivat ehdottaa 150 toimijaa suomalaisista yliopistoista suurlähetystöihin ja taiteilija- ja kulttuurijärjestöihin. Tänä vuonna myös Suomen Kuvalehden lukijoilla oli mahdollisuus ehdottaa palkinnonsaajia.

Palkintoehdotukset käy läpi toimikunta, jonka muodostivat tänä vuonna Suomen kansallisoopperan ja -baletin pääjohtajana Gita Kadambi, Sitran yliasiamies Atte Jääskeläinen, Kordelinin säätiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Kosonen, professori Kirsi Tirri, toimittaja Laura Saarikoski sekä professori Jukka Seppälä.

Alfred Kordelinin säätiö on jakanut palkintoja yli sadan vuoden ajan. Historian ensimmäinen palkinto myönnettiin säveltäjä Jean Sibeliukselle vuonna 1923. Palkinnon ovat sittemmin saaneet muun muassa tanssitaiteilija, koreografi ja taiteellinen johtaja Tero Saarinen, säveltäjä Outi Tarkiainen, akatemiatutkija Timo Miettinen sekä professori Olli Vapalahti.

Palkinnonjakotilaisuus pidettiin torstaina 24. syyskuuta Helsingin Taidehallissa.

Jaa uutinen:
X
Sulje ja palaa listaan

Lisää uutisia