Työhyvinvoinnin kehittäminen on tuottavaa myös taidealalla, painottaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian väitöstutkija
Hyvinvointi ja psykologinen turvallisuus ovat myös taiteellisen menestyksen edellytyksiä, korostaa väitöstutkija Päivi Rissanen Sibelius-Akatemian haastattelussa. Orkesterien toimintakulttuureja tutkimuksessaan tarkasteleva Rissanen muistuttaa, että esimerkiksi orkesterit ovat taidelaitosten lisäksi työyhteisöjä. Rissasen havainnot ja esimerkit orkesterimaailmasta tarjoavat oppeja myös muille taidealoille.
Sinfoniaorkesteri on työpaikkana perinteikäs ja vaativa, usein konservatiivinenkin. Orkesteriympäristön tuottaman kuormituksen on todettu heikentävän muusikoiden työhyvinvointia.
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian väitöstutkija Päivi Rissanen tarkastelee väitöstutkimuksessaan, miten orkesterien hierarkkista toimintakulttuuria voitaisiin kehittää muusikon ammatillista toimijuutta ja jaksamista silmällä pitäen. Tämän lisäksi hän on osa tutkimusryhmää, joka tutkii musiikinopiskelijoiden ja muusikon ammatissa työskentelevien hyvinvointia. Rissanen avasi tutkimusaiheitaan Sibelius-Akatemian haastattelussa toukokuussa.
“Ihmiset ovat motivoituneita ja voivat hyvin, kun he kokevat, että heillä on merkitystä ja heitä arvostetaan ammattilaisina, että he kuuluvat joukkoon ja voivat vaikuttaa omaan työhönsä”, kertoo Rissanen.
Hyvinvointi taas näkyy hänen mukaansa positiivisesti myös työn jäljessä.
Rissanen ei suinkaan puhu tai tutki teemaansa ulkopuolisena. Hän on itse muusikko: viulisti, joka on urapolullaan työskennellyt erilaisissa orkestereissa ja työrooleissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tutkimustyöhön tämä tarjoaa paitsi ymmärrystä ja omakohtaista kokemusta, myös rakentavan näkökulman.
Viulistina Rissanen kasvoi hyvin yksilökeskeiseen traditioon, samanlaiseen kuin suuri osa klassisista muusikoista. Siinä lapsesta saakka opetellaan ensisijaisesti omaa solistista ilmaisua ja musiikin tulkintaa. Kuitenkin, jos soittajan ammatillinen polku vie orkesteriin, maailma ja suhde soittamiseen saattaakin muuttua merkittävästi. Muutoksen myötä myös haasteita voi nousta esiin.
Työelämätaitoja ja taitavaa työtä
Muusikon uransa jälkeen Rissanen alkoi tutkimustyön ohella tehdä yhteistyötä orkestereiden kanssa. Hän toimi toimintakulttuurin kehittäjänä, työnohjaajana ja työyhteisösovittelijana. Rissanen näkeekin, että muusikoilla on paljon annettavaa työyhteisöihin, musiikin lisäksi.
“Muusikoilla on valtavasti hiljaista tietoa ja oman työnkuvansa ulkopuolista osaamista, mutta rakenteet ja toimintamallit eivät välttämättä kannusta niiden käyttöön. Ajattelen, että orkesterikin voi olla työyhteisö, jossa muusikoiden asiantuntijuutta hyödynnetään nykyistä laaja-alaisemmin. Kaikilla tulisi myös hyvinvoinnin ja motivaation näkökulmasta olla mahdollisuus vaikuttaa omaan ja yhteiseen työhön.”
Rissanen toivoo, että hänen tutkimuksensa herättää ajattelemaan esimerkiksi orkesterityötä työpaikkana, jossa vakiintuneita toimintatapoja kannattaa ja tulee kehittää. Rissasen kehitysesimerkkejä orkesterimaailmasta voi soveltaa myös muille kulttuurialoille.
”Taidealalla tarvittaisiin työelämän kehittämistä ja työelämätaitoja siinä missä muillakin aloilla. Esimerkiksi äänenjohtajaksi työllistyvä tarvitsee soittotaidon lisäksi myös taitoja tiimin johtamiseen. Lisäksi orkestereiden arkeen kaivattaisiin tilaa purkaa, pohtia ja korjata toimintaa vertaispohjaisesti. Tälle ei perinteisesti ole varattu aikaa eikä siihen näin ollen ole myöskään opittu ja totuttu.”
Rissanen muistuttaa, että työkulttuurin kehittäminen ei vie mitään pois taiteen tekemisestä tai taiteellisesta lopputuloksesta, vaan päinvastoin voi vahvistaa sitä. Se voi myös säästää orkesterin ja kaikkien työntekijöiden resursseja.
“Tavoitteena voi tämän päivän työelämässä olla orkesteriyhteisö, joka tavoittelee korkeaa taiteellista lopputulosta ja samalla tunnistaa jokaisen muusikon yksilöllisen osaamisen sekä ruokkii motivaatiota”, hän toteaa.
Tulevaisuuden menestystekijänä turvallisuus
Työnsä esittelyssä Rissanen kertoo, että orkesterimuusikot kokevat työympäristössään arvostuksen, sosiaalisen tuen ja taiteellisen autonomian puutetta. Myös sosiaalinen vuorovaikutus työajalla on niukkaa johtuen työn luonteesta ja organisaation rakenteesta.
Rissanen tutkimuksessa tarkastellaankin sosiaalisia teemoja, kuten muusikkojen keskinäistä johtajuutta sekä psykologista turvallisuutta osana orkesterien toimintakulttuuria. Käsitteenä psykologinen turvallisuus on herättänyt orkestereissa mielenkiintoa, mutta toisaalta myös vastustusta.
“Osa muusikoista on helpottuneita ja toteaa, että vihdoinkin näistä asioista puhutaan. On myös niitä, jotka ajattelevat, että olemme täällä vain soittamassa.”
Toimintakulttuurin kehittäminen harvoin tapahtuu yhdessä yössä. Se tarkoittaa usein syvälle juurtuneiden tapojen ja asenteiden muuttamista. Jotta muusikot voivat kokea työnsä mielekkäänä, työtehtävästä ja positiosta riippumatta, tarvitaan Rissasen mukaan tietoista pureutumista työelämätaitojen lisäksi orkesterityön rakenteisiin ja toimintamalleihin. Merkkejä muutoksesta on kuitenkin havaittavissa. Kehittämistä tulisi vaan tietoisesti tukea ja muistaa järjestää sille aikaa.
“Vanhemmalle polvelle toimintakulttuurista tai työelämätaidoista ei ole puhuttu koulutuksessa eikä juuri työelämässäkään. Nuorilla taas on jo työelämään tullessaan usein hyvät vuorovaikutus- ja tunnetaidot sekä paljon uudenlaista osaamista. Heille onkin hyvä antaa työyhteisöissä tilaa vaikuttaa asioihin.”
Tulevaisuuden suhteen Rissasella onkin selkeä toive. Muiden alojen työelämässä psykologisen turvallisuuden rakentaminen nähdään menestystekijänä.
Rissanen haaveilee vastaavanlaisesta kehityksestä myös taideorganisaatioissa. Siitä hyötyisivät kaikki, niin yksilöt, yhteisöt kuin taidekin.
”Kun muusikko voi hyvin, se näkyy ja kuuluu myös korkealaatuisena lopputuloksena yleisölle.”
