Ala yhteiskunnassa
Keikat ja konsertit
Kuuntelu ja käyttö
Teokset

Selvitys: suomalaisten sinfoniaorkestereiden ohjelmistoista 16 prosenttia kotimaista nykymusiikkia vuonna 2021

Suomen Säveltäjät ry ja Suomen Sinfoniaorkesterit ry selvittivät yhteisessä pilottiprojektissaan suomalaisen nykymusiikin ja elävien säveltäjien osuutta orkestereiden ohjelmistoissa. Selvityksen mukaan vuonna 2021 orkestereiden esittämistä teoksista 16 prosenttia oli kotimaista nykymusiikkia. Selvityksessä nykymusiikki määriteltiin esityshetkellä elävien säveltäjien teoksiksi tai korkeintaan 30 vuotta vanhoiksi teoksiksi.

Suomen Sinfoniaorkesterit teki jäsenorkestereilleen kyselyn, jolla kartoitettiin nykymusiikin osuutta vuoden 2021 ohjelmistoista. Orkestereiden ohjelmistoja ja konsertteja ei rajattu tiukasti taidemusiikkiin, vaan tilastossa oli mukana myös viihdekonsertteja, lasten ja nuorten sävellyspajoissa syntyneitä sävellyksiä sekä esimerkiksi hoivalaitoksissa ja kouluissa järjestettyjä suljettuja konsertteja.

Selvityksen mukaan vuonna 2021 kotimaista nykymusiikkia oli 16 prosenttia orkestereiden ohjelmistoista. Suomalaisia kantaesityksiä ohjelmistoista oli 2,7 prosenttia eli 111 teosta. Kaikkiaan nykymusiikin osuus oli 27 prosenttia.

Kun tarkasteltiin pelkästään nykymusiikkia, naissäveltäjien teosten osuus ohjelmistoista oli 24 prosenttia. Naisten osuus nousee, kun viihde- ja lastenkonsertit otetaan mukaan. Naissäveltäjien osuus kantaesityksistä on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut edelleen miehiä vähäisempää. Keskimäärin 10 prosenttia kaikista kantaesityksistä on ollut naisten säveltämiä.

Taidemusiikin tulevaisuus luodaan yhteistyössä

Nyt toteutettu projekti toimii tärkeänä pohjana Suomen Säveltäjien ja Suomen Sinfoniaorkestereiden tulevalle yhteistyölle. Tarkoituksena on, että Suomen Sinfoniaorkesterit tilastoi vastaisuudessa nykymusiikin ja elävien säveltäjien osuuden erityisesti sinfonia- ja vastaavissa konserteissa. Myös vuoropuhelua säveltäjien ja orkestereiden välillä esimerkiksi sävellystilauksiin liittyen pyritään lisäämään.

”Käsissämme on merkittävä avaus, jonka avulla pystymme muodostamaan kokonaiskuvaa maamme taidemusiikin kentästä säveltäjien ja orkestereiden näkökulmasta. Laajemminkin se, miten paljon taiteen kenttä kykenee yhteistyössä satsaamaan uuden luomiseen, on keskeistä pienen kielialueen kulttuurin kannalta”, sanoo Suomen Säveltäjien puheenjohtaja Antti Auvinen.

”Musiikki ja sen menestys on suomalaisen kulttuurin yksi suuri tarina. Sen tulevaisuuden turvaamiseksi on tärkeää, että suomalaisten säveltäjien ja orkesterien yhteistyö toimii ja myös näkyy konserttiohjelmistoissa”, toteaa Suomen Sinfoniaorkestereiden puheenjohtaja Erkki Liikanen.

Suomen Säveltäjät ry on säveltäjien taiteilijajärjestö, joka edistää suomalaista luovaa säveltaidetta sekä valvoo ja tukee säveltäjien taiteellisia, ammatillisia ja taloudellisia etuja sekä yhteiskunnallista arvostusta. Yhdenvertaisuuskysymykset ovat yhdistykselle keskeisiä, ja sen tavoitteena on vahvistaa elävien säveltäjien asemaa taidemusiikin kentällä.

Suomen Sinfoniaorkesterit ry edistää ja kehittää maamme sinfonia- ja kamariorkesteritoimintaa sekä valvoo orkestereiden etuja ja oikeuksia. Yhdistys on ainutlaatuinen tilastoija Suomen musiikkikentällä ja toimii tietokeskuksena kaikissa Suomen orkesteriasioissa.

Tutustu raporttiin selvityksestä (pdf)

Jaa uutinen:
X
Sulje ja palaa listaan