Tekijänoikeus
Tuet
Äänitteet

Miten Gramex-korvaukset ovat kehittyneet?

Korvauskertymään ovat vaikuttaneet korona, muutokset musiikin käytössä ja vaihtelut ulkomaisten korvausten tuloutumisessa.

Gramex-korvauksia kerätään äänitemusiikin käytöstä muun muassa mediassa ja liiketilojen taustamusiikkina. Näiltä kahdelta sektorilta kertyy liki 70 prosenttia korvauksista.

Loppu 30 prosenttia kertyy pääosin tietoverkkokäytöstä, yksityisen kopioinnin hyvityksestä, ääni- ja kuvatallenteista sekä ulkomaankorvauksista.

Enemmän netistä ja ulkomailta

Viiden viime vuoden aikana Gramex-korvaukset ovat liikkuneet 22,5-23,9 miljoonan euron välillä. Mistä nämä vaihtelut johtuivat?

Gramexin asiantuntijoiden mukaan tämä johtuu osin koronasta, osin ulkomaisten korvauserien tuloutumiseen liittyvästä vaihtelusta ja osin muutoksista musiikin käyttötavoissa.

”Koronan vaikutukset näkyvät parin viimeisen vuoden korvauskertymien laskuna radioiden ja taustamusiikin puolella”, sanoo  Gramexin lisensointipäällikkö Petri Kiiski.

Kahden muun sektorin korvaukset ovat sen sijaan nousseet tällä viisivuotiskaudella.  Internet- ja tietoverkkokäytön korvaukset nousivat tänä aikana 2,6 miljoonasta eurosta 3,6 miljoonaan euroon ja ulkomaankorvaukset  0,7 miljoonasta 1,2 miljoonaan euroon.

Internet- ja tietoverkko-korvaukset tulevat suurimmaksi osaksi teleoperaattoreilta, televisionkatsojien käyttämistä striimaus- ja tallennuspalveluista. Sieltä tulee myös tämä kasvu.

”Suurimpana vaikuttavana tekijänä siellä on simulcastingin sekä nettipvr:n osuuden kasvu”, kertoo Gramexin talouspäällikkö Niko Tuomonen.

Datanhallintaa ja aktiivisuutta

Ulkomaankorvausten nousun takana on johtaja Tuomas Talonpojan mukaan monia syitä. ”Äänitedatan yleinen hallinta, äänitedatan vaihto ja tilitysprosessit ovat kehittyneet kansainvälisellä tasolla.”

”Lisäksi Gramex on saanut omat järjestelmät ja datan käsittelyn kehitettyä nyt siihen vaiheeseen, että tuloksia alkaa näkyä. Olemme myös pystyneet keskittämään resursseja enemmän ulkomaanasioihin.”

”Tulevista vuosista täysin mahdoton sanoa vielä mitään. Se tiedetään kuitenkin jo nyt, että tänä vuonna ylletään taas reiluun kasvuun.”

23,8 miljoonaa euroa

Viime vuonna Gramex-korvauksia kerättiin yhteensä 23,8 miljoonaa euroa. Taustamusiikkisektorilta kertyi 8,2 miljoonaa, radio- ja TV-käytöstä 8,4 miljoonaa, Internet- ja tietoverkkokäytöstä 3,6 miljoonaa, yksityisen kopioinnin hyvityksestä ja ulkomaan korvauksista kummastakin 1,2 miljoonaa sekä ääni- ja kuvatallenteista eli pitkälti av-tuotannoista noin miljoona euroa.

Vaikka korona edelleen alensi kaupallisten radioiden mainosmyyntiä ja taustamusiikkisektorin korvaustuloja, ulkomaankorvausten ennätystulos nosti korvauskertymän koronaa edeltäneelle tasolle.

Jaa uutinen:
X
Sulje ja palaa listaan