Tekijänoikeus
Tutkimus

Gramex kuuntelee -kyselyn tulokset: Tekijänoikeuksien merkitys korostuu alan murroksessa

Studio Music headphone on music keyboard in a Home music studio DAW desktop

Tuoreen Gramexin asiakas- ja sidosryhmäkyselyn mukaan tekijänoikeuksien ja musiikin merkitys on alan ammattilaisille keskeinen. Erityisesti taiteilijat, jotka olivat huolissaan tulevaisuuden toimeentulon kehittymisestä, peräänkuuluttivat tekijänoikeuskorvausten merkitystä. Kaikista suomenkielisistä oikeudenhaltijoista 83 % piti musiikin tekijänoikeussuojaa tällä hetkellä joko sopivana tai jopa liian heikkona. Lupa-asiakkaista miltei jokainen vastannut uskoi musiikin käytön ja merkityksen kasvavan tulevaisuudessa.

Gramex kuuntelee -kysely toteutettiin verkkokyselynä maalis-huhtikuussa sekä suomeksi että englanniksi. Kyselyssä kartoitettiin Gramexin oikeudenhaltija- ja lupa-asiakkaiden sekä avainsidosryhmien näkemyksiä musiikkialan ja tekijänoikeuksien tulevaisuudesta, Gramexin palveluista sekä viestinnästä. Vastauksia saatiin yhteensä 1219, joista 38 antoi vastaukset englanniksi. Tuloksia hyödynnetään Gramexin toiminnan ja viestinnän suunnittelussa.

Tulevaisuudennäkymät jakoivat vastaajia

Kyselyn vastaajien näkemykset jakaantuivat musiikkialan tulevaisuudennäkymien suhteen. Lähes kaikki vastanneet musiikin lupa-asiakkaat eli kaupallisten radioiden, Yleisradion, av-tuotantoyritysten sekä taustamusiikkioperaattorien edustajat näkivät, että musiikin käyttö ja merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Kasvun kiihdyttäjänä pidettiin digitaalisuutta.

Toisaalta digimurros luo vastaajien mukaan epävarmuutta. Gramexin oikeudenhaltijat eli äänitteillä esiintyvät taiteilijat ja tuottajat kokivat, että digiajalla tulevaisuuden toimeentulo ja tulonmuodostus on vaikeasti ennakoitavaa. Noin puolet oikeudenhaltijoista koki, että uusi teknologia tarjoaa uusia lupaavia mahdollisuuksia. Toisaalta jopa puolet vastasi, että jatkossa vain harva voi enää elää ammattimaisesti musiikista saamillaan tuloilla. Tulevaisuuden suhteen pessimistinen vastaajajoukko myös näki muita selvästi useammin, että tekijänoikeuden suoja on jo tälläkin hetkellä liian alhainen.

Tulevaisuudessa tehtävää riittää etenkin musiikin digitaalisten ja audiovisuaalisen käytön lupien kehittämisessä. Vastaajien toiveissa oli myös, että Gramex avaisi tekijänoikeuden merkitystä viestinnässään myös suurelle yleisölle.

Kiitosta asiakaspalvelusta, kohennettavaa digissä

Kaikkiaan asiakkaat antoivat Gramexille maltillisen kiittävää palautetta. Kysymyksen ”kuinka todennäköisesti suosittelisit Gramexin tapaa toimia” vastauskeskiarvo oli 75 (asteikolla 0/en ollenkaan todennäköisesti – 100/erittäin todennäköisesti). Erityisesti henkilökohtaista palvelua kiitettiin.

Toiminta on myös kehittynyt. 62 % vastaajista oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä väitteen ”Gramexin toiminta on kehittynyt parempaan suuntaan” kanssa. Kirjallisesti kiittävää palautetta antoivat etenkin lupa-asiakkaat, jotka kertoivat Gramexin asiakaspalvelun parantuneen viime vuosina.

Keskeisimmät toiminnan kehityskohteet asettuivat digimaailmaan. Palveluiden osalta toivottiin lisää reaaliaikaisuutta, avoimuutta ja merkittävästi aiempaa helpompaa digitaalista palvelua ja viestintää. Nämä kehitystoiveet toistuivat sekä lupa- että oikeudenhaltija-asiakkailla.

Jaa uutinen:
X
Sulje ja palaa listaan