Emma Gaalassa palkittiin musiikkialan menestyjiä
Illan voitokkain oli BESS, joka pokkasi neljä Emma-palkintoa.
Viime vuoden menestyneimpiä artisteja ja musiikkialan ammattilaisia palkittiin perjantaina 3.2. 40-vuotisjuhliaan viettävässä Emma Gaalassa. Helsingin jäähallissa yhdessä paikalla olleen yleisön kanssa juhlitun gaalan voitokkain oli Ram pam pam -hitillään läpimurron tehnyt BESS, joka palkittiin kaikkiaan neljässä ehdokassarjassa (Vuoden Artisti, Vuoden Biisi, Vuoden Pop ja Vuoden striimatuin kotimainen biisi). Illan menestyjiin lukeutui myös kolmella Emmalla palkittu Gettomasa (Vuoden Albumi, Vuoden Rap/R&B ja Vuoden myydyin albumi). Tänä vuonna mukana oli kaksi uutta ehdokassarjaa, joista Vuoden Alternative-Emman sai Vuoden Tulokkaanakin palkittu pehmoaino ja Vuoden Musiikintekijänä palkittiin Jonas Olsson, joka palkittiin myös Vuoden Tuottajana. Kaikkiaan palkintoja jaettiin yhteensä 26. Katso kaikki tämän vuoden voittajat täältä.
Nelosella suorana lähetyksenä nähdyssä gaalassa esiintyivät Isac Elliot, Sexmane, Gettomasa, Van Hegen, Etta, Pihlaja, JVG ja Samu Haber, artistinimellä VV paluun lavoille tehnyt Ville Valo, Vesala sekä Maija Vilkkumaa. Perinteikkäässä tulokaspotpurissa esiintyivät vuoden tulokas -kategorian ehdokkaat BESS, Ege Zulu, KUUMAA, Olli Halonen, pehmoaino ja Stoned Statues. Gaalan juonsi Heikki Paasonen.
Emma Gaala -lähetys on jälkikäteen katsottavissa Ruudussa, josta löytyy klippeinä myös kaikki gaalassa nähdyt esitykset ja kohokohdat. Suomen suurimman vuotuisen musiikkialan juhlagaalan järjestää Musiikkituottajat – IFPI Finland ry.
Lisätiedot:
Liekki Promotion / Nora Norrlin
nora.norrlin@liekkipromotion.com, 040 846 0116