Kansainvälisyys
Tuet

Music Finland myönsi viime vuonna yli 370 000 euroa vientitukia – katso tuensaajien lista

Music Finland myönsi tukia vuoden 2021 aikana yhteensä 64 eri yritykselle ja 13 yksityishenkilölle. Tukia jaettiin viiden eri tukimuodon alla.

Fast Track, Takeoff, live-, teosvienti- ja näkyvyystukea myönnettiin yhteensä 374 738,54 euroa. Fast Track -ohjelmaan valittiin mukaan kuusi yritystä, Takeoff-vientitukea sai 20 yritystä, live-tukea 12 yritystä, teosvientitukea kolme yritystä ja viisi yksityishenkilöä ja näkyvyystukea 29 yritystä ja kahdeksan yksityishenkilöä. Päätökset tuensaajista teki Music Finlandin hallituksen asettamat riippumattomat valitsijatyöryhmät.

Fast Track -musiikkivientiohjelmaan valittiin kuusi yritystä

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Musiikinedistämissäätiön rahoittamaa Fast Track –musiikkivientiohjelman tukea myönnettiin kaikkiaan 150000 euron edestä kuudelle musiikkialan yrityksille. Tuen hakijoita oli 13.

Fast Track musiikkivientiohjelmaan valitut:

  • Axu Arts Oy – Axel Thesleff
    Axel Thesleffin kansainvälistymishanke, 25 000,00€
  • BloodBros Oy – Blind Channel
    Blind Channelin kansainvälistymishanke, 50 000,00€
  • Master Corporation Oy – Battle Beast
    Battle Beastin lopullinen läpimurto, 25 000,00€
  • Oy Svart Musik Ab – Svart Records
    Svart Recordsin kansainvälistymishanke, 20 000,00€
  • Ranka Kustannus Oy
    Ranka Kustannuksen artistien kansainvälistyminen, 15 000,00€
  • Wheel Music Osk – Wheel
    Wheelin kansainvälistymishanke, 15 000,00€

Takeoff-tukea myönnettiin 20 yritykselle

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Takeoff-vientitukea myönnettiin yhteensä 116000 euron edestä 20 eri yritykselle. Tuen hakijoita oli 58. Takeoff-vientituella mahdollistetaan suomalaisten musiikkiyritysten vienti-investointeja ja vauhditetaan pandemian aiheuttaman tauon jälkeistä musiikkiviennin uudelleenkäynnistymistä.

Takeoff-vientituen saajat:

  • Aki Rissanen Music – Aki Rissanen
    Aki Rissasen Euroopan konserttitoiminta ja tiedotus, 5 000,00€
  • Backbone Marketing Oy – Blind Channel
    Blind Channel – Euroopan ja Pohjois-Amerikan vienti, 10 000,00€
  • Blue Buddha Oy – PK Keränen & Leija Lautamaja
    PK Keränen & Leija Lautamaja -yhtyeen promootion uudelleen käynnistäminen epidemian jälkeen, 5 000,00€
  • El Camino Helsinki Oy – Marko Nyberg
    Marko Nybergin tv- ja elokuvasävellysuran kv-promootio, 4 000,00€
  • Filthy Horde Productions Oy – Omnium Gatherum
    Omnium Gatherumin Pohjois-Amerikan headliner-kiertue, 7 000,00€
  • Frigg Oy – Frigg
    Friggin kansainvälistyminen pandemian jälkeen, 10 000,00€
  • Helsingin Barokkiorkesterin yhdistys ry – Helsingin Barokkiorkesteri
    Helsingin Barokkiorkesterin konserttiviennin edistäminen Venäjällä, 5 000,00€
  • Joonas Haavisto Productions – Joonas Haavisto Trio
    Joonas Haaviston promootio Euroopassa ja Amerikan ja Saksan kiertue, 5 000,00€
  • K. Vauhkosen Musiikit ja Meiningit – Mercury Circle
    Mercury Circlen albumipromootio GSA:ssa ja Pohjoismaissa sekä showcase-esiintymiset, 4 000,00€
  • Killjoy Productions Oy – Insomnium
    Insomniumin Pohjois-Amerikan co-headlinerkiertue Amorphiksen kanssa, 7 000,00€
  • M-Eazy Music Publishing Oy – Ella Bine
    Ella Binen ja M-Eazyn muiden tekijöiden co-write-matkat Los Angelesiin sekä Eurooppaan (Saksa, Iso-Britannia), 3 000,00€
  • Mimi Experience Oy – Audiomimi
    Audiomimin perustajien myyntimatka ja oheistyöt Game Developers Conferenceen San Franciscoon maaliskuussa 2022, 3 000,00€
  • Pinnacle Helsinki Oy – Babel, AHO, Handshaking, YSI
    PME Recordsin vientiprojektien käynnistäminen ja/tai jatkaminen, 7 500,00€
  • Ranka Kustannus Oy – Cyan Kicks
    Cyan Kicksin tulevan albumin ja sen kappaleiden markkinointi ja promo Eurooppa ja USA, 10 000,00€
  • Rockadillo Production Oy – Antti Paalanen, Wimme & Rinne, Joonas Widenius, Ilkka Heinonen, Piirpauke, Anssi Tikanmäki, RinneRadio
    Rockadillo Production Oy:n yrityskohtaisen vientistrategian toteuttaminen, jolla pyritään erityisesti keskittymään yrityksen ja sen sisaryritysten (Rockadillo Records ja Zen Master Publishing Oy) kärkiartistien ja -tekijöiden kansainvälisten urien jatkamiseen, 4 000,00€
  • Suomalaisen Barokkiorkesterin kannatusyhdistys ry – Suomalainen Barokkiorkesteri
    Yleisen tunnettuuden lisääminen Pohjois- ja Keski-Euroopassa tulevia suurempia projektia tukemaan, 5 000,00€
  • Timmion Records Oy – Bobby Oroza and Cold Diamond & Mink
    Bobby Oroza and Cold Diamond & Mink -yhtyeen live-toiminnan käynnistäminen pandemian jälkeen, 6 000,00€
  • Tmi Lefta – Timo Kaukolampi
    Kaukolampi ”2” LP:n julkaisukampanja, 3 000,00€
  • We Jazz Oy – We Jazz Records
    We Jazz Recordsin PR ja markkinointi saksankielisessä Euroopassa, 5 000,00€
  • WL Productions & Management Oy – Brother Firetribe, Reckless Love, Heroines, One Desire, Rust ‘n Rage
    Brother Firetriben, Reckless Loven, Heroinesin, One Desiren ja Rust ’n Ragen urien edistäminen ja kansainvälinen managerointitoiminta, 7 500,00€

Live-tukea myönnettiin 12 yritykselle

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa live-tukea myönnettiin kaikkiaan 44 365,43 euron edestä 12 eri yritykselle. Hakemuksia tuli 25 kappaletta. Music Finlandin live-tuella tuetaan kiertueita, showcase-esiintymisiä ja muita yksittäisiä live-esiintymisiä, jotka ovat artistin tai yhtyeen kansainvälisen uran kehittymisen kannalta merkittäviä.

Live-tuen saajat:

  • Helsingin Barokkiorkesterin yhdistys ry – Helsingin Barokkiorkesteri
    Kansainväliseen levitykseen tarkoitettu verkkokonsertti, 6 000,00€
  • BloodBros Oy – Blind Channel
    Blind Channel -yhtyeen Euroopan kiertue, 6 000,00€
  • Ocean Music Productions Oy – Pauanne
    Pauanne-yhtyeen esiintyminen Folkelarm-showcasetapahtumassa Norjassa, 1 272,52€
  • Sahara Oy – Steve’n’Seagulls
    Steve ’n Seagullsin Iso-Britannian- ja Irlannin-kiertue, 3 000,00€
  • Synabasso Oy – The Holy
    The Holy-yhtyeen konsertit Euroopassa, 2 377,49€
  • Tuu Collective Osuuskunta – Tuuletar
    Tuuletar-yhtyeen showcase-esiintyminen Focus Wales -tapahtumassa, 2 000,00€
  • One Morning Left Oy – One Morning Left
    One Morning Leftin Euroopan-kiertue, 4 000,00€
  • Sony Music Entertainment Finland Oy – Tomi Saario
    Tomi Saarion showcase- ja lämmittelykeikat Lontoossa, 215,42€
  • Thousand Lakes Music Oy – Amorphis
    Amorphis-yhtyeen Pohjois-Amerikan co-headline-kiertue Insomniumin kanssa, 8 500,00€
  • Timmion Records Oy – Bobby Oroza and Cold Diamond & Mink
    Bobby Orozan USA:n kiertue, 2 000,00€
  • VILD Music Oy – Jesse Markin
    Jesse Markinin ulkomaankeikat, 3 000,00€
  • Wheel Music Osk – Wheel
    Wheelin lämmittelykeikat Leprous-yhtyeen Euroopan kiertueella, 6 000,00€

Teosvientitukea myönnettiin kolmelle yritykselle ja viidelle yksityishenkilölle

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa teosvientitukea myönnettiin kaikkiaan 16 488,06 euron edestä kolmelle eri yritykselle ja viidelle yksityishenkilölle. Hakemuksia tuli 17 kappaletta. Teosvientituella kannustetaan musiikintekijöitä ja kustantajia toteuttamaan erilaisia teosvientihankkeita, kuten co-write- ja tapaamismatkoja tai säveltäjän verkostoitumismatkoja omien teostensa kantaesityksiin.

Teosvientituen saajat:

  • Hank Solo Productions Oy – Hank Solo
    Hank Solon kolme kirjoitusmatkaa Ruotsiin ja Saksaan, 5 000,00€
  • Eicca Toppinen
    Eicca Toppisen verkostoitumis- ja co-write-matka Los Angelesiin, 2 500,00€
  • Khoa Nguyen
    Tidon etäsessioiden studiokulut, 2 000,00€
  • Pinnacle Helsinki Oy – ALMA
    ALMAn biisinkirjoitusmatkat kv-kumppanien kanssa, 2 681,25€
  • Roope Halonen
    Royen biisinkirjoitusmatka Berliiniin, 700,00€
  • Franklin Shadrack
    Fractious Frankin tuotanto- ja verkostoitumismatka New Yorkiin, Atlantaan ja Los Angelesiin, 1 350,00€
  • Maiju Lindell
    Bambi L:n co-write- ja verkostoitumismatka Lontooseen, 1 400,00€
  • Musiikkiyhtiö Minna Koivisto Oy – Minna Koivisto
    Minna Koiviston co-write-matka Tukholmaan, 1 525,35€

Näkyvyystukea myönnettiin 29 yritykselle ja kahdeksalle yksityishenkilölle

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa näkyvyystukea myönnettiin kaikkiaan 47 885,05 euron edestä 29 eri yritykselle ja kahdeksalle yksityishenkilölle. Hakemuksia tuli 69 kappaletta. Näkyvyystuella pyritään edistämään suomalaisen musiikin kansainvälisen näkyvyyden kasvua ja tuki kohdistuu julkaisujen ja teosten ympärillä toteutettaviin näkyvyyden kasvuun tähtääviin viestinnän ja promootion toimenpiteisiin.

Näkyvyystuen saajat:

  • Hear Kitty Oy Ltd – Jori Sjöroos
    Jori Sjöroosin sooloalbumin kansainvälinen promootio- ja markkinointi, 2 500,00€
  • Anssi Neuvonen – NEØV
    NEØV-yhtyeen verkossa toteutettava levynjulkaisukeikka, 2 000,00€
  • Awake Again Oy – Awake Again
    Awake Again -yhtyeen neljän singlen julkaisusarjan markkinointi, 1 500,00€
  • Brother Firetribe Oy – Brother Firetribe
    Brother Firetribe -yhtyeen Feel the Burnin albumin ja kahden uuden singlen markkinointi, 1 500,00€
  • En détail Oy – Detalji
    Detaljin Closer-coversinglen ja videon ulkomaanpromo, 500,00€
  • Glomama Music Oy – DANTCHEV:DOMAIN
    DANTCHEV:DOMAIN-yhtyeen verkko-showcase-esiintyminen Folk Alliance International 2021 tapahtumassa, 394,39€
  • One Desire Oy – One Desire
    One Desire-yhtyeen LIVE DVD:n sekä uuden singlen ja videon markkinointi ja sosiaalisen median kehittäminen, 1 500,00€
  • One Morning Left Oy – One Morning Left
    One Morning Leftin tulevan pitkäsoiton ensimmäisen singlen julkaisu, 1 500,00€
  • Robin Entertainment Oy – Robin Packalen
    Robin Packalen, Sosiaalisen median kanavien luonti Kiinaan, 3 000,00€
  • SatnaMusic – Sid Hille
    Sid Hillen soolopiano-levyn promootion ja kahden konserttisarjan striimien näkyvyyteen, 1 500,00€
  • Saura Ohjelmapalvelu Oy – Tuuletar, VILDÁ
    Tuuletar ja VILDÁ – Kahden kansainväliselle yleisölle suunnatun Saura Live International -striimisarjajakson ja artistiesittelyn tuotantoon sekä kansainväliseen markkinointiin, 2 000,00€
  • Solina Records – New Ro
    New Ron debyyttialbumin promootio Iso-Britanniassa ja Saksankielisen Euroopan alueilla, 1 500,00€
  • We Jazz Oy – Timo Lassy & Teppo Mäkynen, Alder Ego, Antti Lötjönen, Kaukolampi
    We Jazzin kotimaisten julkaisujen PR ja markkinointi saksankielisessä Euroopassa, 1 500,00€
  • Aki Rissanen Music – Aki Rissanen
    Aki Rissasen ’Divided Horizon’ -soololevyn kansainvälinen promootio, 1 500,00€
  • Diamond T Oy – Timo Lassy
    Timo Lassy: ”Trio” -albumin promootio, 2 500,00€
  • Grandpop Oy – Tuomo & Markus feat. Verneri Pohjola
    Tuomo & Markus -yhtyeen immersiivisesti taltioidun live-in-the-studio -videon ja markkinointimateriaalin tuotanto, 2 000,00€
  • We Jazz Oy – Joona Toivanen Trio, Ilmiliekki Quartet, OK:KO, Linda Fredriksson
    We Jazz Recordsin kotimaisten julkaisujen PR ja markkinointi saksankielisessä Euroopassa, 2 000,00€
  • Aino Peltomaa
    Aino Peltomaan Classical Next-, Womex- ja November Music -tapahtumien yhteydessä tapahtuva promotyö ja markkinointi, 500,00€
  • Astra Music Oy – Kalle Kalema/Knut Reiersrud
    Kalima-Reiersrud yhtyeen live-esiintymisen videointi, äänitys ja promomateriaalin tekeminen tekeminen, 682,00€
  • Juha Mäki-Patola – Tapani Rinne & Juha Mäki-Patola
    Tapani Rinteen ja Juha Mäki-Patolan Open -albumin promootio Yhdysvalloissa ja Euroopassa, 1 000,00€
  • Kebunator – Kebu
    Kebun tulevan studioalbumin Urban Dreamsin promootio saksankielisillä maissa (GSA) ja kansainvälisesti, 2 000,00€
  • OKTA Studios – Roye
    Royen Exhausted-singlen markkinointi Englannissa ja Saksassa, 1 000,00€
  • One Morning Left Oy – One Morning Left
    One Morning Leftin Hyperactive-albumin markkinointi ja promootio, 800,00€
  • Pinnacle Helsinki Oy – Handshaking
    Handshakingin debyyttialbumin julkaisu ja sen kansainvälinen markkinointi, 1 000,00€
  • Pinnacle Helsinki Oy – Babel
    Babelin maxisinglejen julkaisu ja niiden kansainvälinen markkinointi, 1 000,00€
  • Sami Takamäki – Sami Yaffa
    Sami Yaffan The Innermost Journey To Your Outermost Mind -sooloalbumin kansainvälisen näkyvyyden varmistaminen palkkaamalla tiedottajia ja pressiagentteja, 586,50€
  • Ultratone Oy – Pepe Deluxé
    Kaksiosaisen uuden Pepe Deluxé-albumin ensimmäisen osan Phantom Cabinet Vol. 1:n julkaisupromotyö, 2 000,00€
  • Esa Pietilä
    Esa Pietilän ulkomaisen promootion uudelleen lanseeraaminen, 600,00€
  • Jani Oikarinen – Janji
    Janjin Skeletons-kappaleen radiopromo Saksassa, playlist pitcher Hollannista ja Instagram-markkinointi, 1 000,00€
  • Kieku Records Oy – AVES
    AVES-yhtyeen uuden albumin markkinointi, 1 000,00
  • Mika Kurvinen – Misha/Jesse Markin/IKE
    Mishan, Jesse Markinin ja IKE:n yhteisbiisin promootio Yhdysvalloissa ja Britanniassa, 1 000,00€
  • ML Sound & Design / BASS GAME Records – Dj Milla Lehto, Catsnake
    Milla Lehdon ja Catsnaken, BASS GAME Recordsin artistien promootio Euroopassa, 600,00€
  • Nestructive Entertainment Oy – Nestruction
    Nestruction -artistilanseeraus, Cyber Shadow -promootio, Euroopan-kiertueen promootio, 654,26€
  • Playground Music Oy – Astrid Swan
    Astrid Swanin uuden ”D/other”-levyn markkinointi Isossa-Britanniassa, 900,00€
  • Playground Music Oy – Knife Girl
    Knife Girlin kahden EP:n ja niiden singlejulkaisujen promootio Isossa-Britanniassa, 1 500,00€
  • Sakari Soukka – Nevala
    Nevalan debyyttialbumin kansainvälinen promootio, 500,00€
  • Heinsound Oy – Thomas Will
    Thomas Willin näkyvyystuki syksylle 2021, musiikin markkinoimiseen ulkomaille, 349,90€
Jaa uutinen:
X
Sulje ja palaa listaan