Keikat ja konsertit
Tutkimus

LiveFINin barometrit kokosivat jälleen tietoa elävän musiikin yleisöistä

Suomen musiikkitapahtumien verkosto ja etujärjestö LiveFIN ry toteutti vuonna 2022 festivaalien ja keikka- ja konserttipaikkojen yleisötutkimukset eli barometrit. Yleisökyselyissä kysyttiin ensimmäistä kertaa myös epäasiallisen käytöksen esiintymisestä festivaaleilla ja keikkapaikoilla.

Barometrit toistuvat joka toinen vuosi ja tutkimukset kokoavat tietoa suomalaisista elävän musiikin yleisöistä. Tiedon avulla seurataan yleisön musiikki- ja tapahtumamieltymysten muutosta vuosien kuluessa. Festivaalibarometriin vastasi yli 18 000 kävijää ja keikka- ja konserttikyselyyn yli 2 300 kävijää.

Yleisökyselyistä selviää, että koronapandemian jälkimainingeissa kävijät ostavat liput entistä myöhemmin (kuva 1). Kävijät pelkäävät edelleen tapahtumien peruuntumisia ja he ovat myös varovaisempia terveystilanteen suhteen.

Kuva 1. FB=Festivaalibarometriin vastaajat, VB=Keikka- ja konserttibarometriin vastaajat

Yleisökyselyissä kysyttiin ensimmäistä kertaa epäasiallisen käytöksen esiintymisestä festivaaleilla ja keikkapaikoilla. Barometreista selviää, että 30 % festivaalibarometrin vastaajista ja 23 % keikka- ja konserttikyselyn vastaajista on kokenut jotain epäasiallista käytöstä (kuva 2) viimeisen viiden vuoden aikana. Tämä ei tarkoita, että kyselyyn osallistuneilla festivaaleilla tai keikka- ja konserttipaikoilla olisi koettu epäasiallista käytöstä, vaan vastaukset kertovat yleisesti elävän musiikin tapahtumiin liittyvistä kokemuksista. Seksuaalisesta häirinnästä, fyysisesti uhkaavista tilanteista ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä raportoitiin eniten.

Kuva 2

Häirintää tapahtuu useimmiten esityksiä katsottaessa ja useimmiten yleisön edustajien taholta. Tuloksista selviää, että erityisesti aliedustettuun ryhmään kuuluminen lisää häirintäkokemuksia (kuva 3). Mikäli kuuluu useampaan aliedustettuun ryhmään, häirintäkokemukset yleistyvät vielä enemmän.

Kuva 3

Epäasialliseen käytökseen puuttuminen

Sosiaalisesti kestävän elävän musiikin alan tavoitteleminen on LiveFIN ry:n toiminnan keskiössä vuonna 2023. Tähän tavoitteeseen yhdistys pyrkii tutkimuksen, viestinnän ja koulutuksen keinoin.

“Meille on ollut tärkeä selvittää, millaista häirintää tapahtumissa ja keikkapaikoilla on, jotta voimme alana puuttua siihen ja kehittää toimintaa sellaiseksi, että kaikki häirintä saataisiin pois elävän musiikin tapahtumista. Samalla kannamme oman vastuumme häirinnän kitkemiseksi laajemmin koko yhteiskunnasta. Elävän musiikin ala voi toimia suunnannäyttäjänä, sillä tavoitamme laajan ja monimuotoisen yleisön ja pystymme sitä kautta vaikuttamaan suuriin joukkoihin. Jäsenemme tekevät jo nyt paljon erilaisia toimenpiteitä häirinnän kitkemiseksi ja tutkimuksen avulla pystymme kehittämään tätä työtä edelleen”, sanoo LiveFIN ry:n toiminnanjohtaja Susanna Hulkkonen.

Barometrikyselyt toteutti tutkija Maarit Kinnunen (YTT, FM), joka toimii Lapin yliopistossa vierailevana tutkijana.

Lisätietoja

Maarit Kinnunen, tutkija
maarkinn@ulapland.fi
+358 50 5779153

Susanna Hulkkonen
LiveFIN ry, toiminnanjohtaja
susanna.hulkkonen@livefin.fi
+358 50 9116570

Jaa uutinen:
X
Sulje ja palaa listaan