Kulttuuritilastot lakkautusuhan alla
Tilastokeskus on esittänyt kulttuuri-, joukkoviestintä- ja vapaa-ajan osallistuminen -tilastojen lakkauttamista osana valtionhallinnon säästötoimia. Mikäli päätös toteutuu, tilastotuotanto lakkaa kuluvan vuoden lopussa. Ehdotus säästötoimenpiteistä on parhaillaan lausuntokierroksella.
Kulttuuritilastoja on Suomessa julkaistu 1970-luvun lopulta lähtien, ja niissä tarjotaan tietoja kulttuurin tuotannosta, tarjonnasta, välityksestä, kulutuksesta ja rahoituksesta. Tiedot kerätään eri lähteistä, ja niiden pohjalta tuotetaan kulttuurin taulukkopalvelua sekä säännöllisiä taulukkoja ja julkaisuja esimerkiksi kulttuurityövoimasta ja -ammateista. Taulukkopalvelussa on ollut runsaat 200 taulukkotiedostoa kulttuurin eri aloilta, musiikin alalta esimerkiksi muusikoista, konserteista, äänitemarkkinoista ja äänitteiden kuuntelemisesta. Kulttuuritilastojen lisäksi myös lakkautusuhan alla olevat joukkoviestintä– ja vapaa-aikatilastot tuottavat kulttuurialalle tärkeää tietoa esimerkiksi radio- ja televisiotoiminnasta tai kulttuuriharrastuksista.
Kulttuuri-, vapaa-aika- ja joukkoviestintätilastot eivät ole lakisääteisiä. Useimmissa Euroopan maissa niitä kuitenkin tehdään, ja lakkautuksen toteutuessa Suomesta tulisi yksi ainoastaan kolmesta EU-maasta, jolla ei ole omaa kulttuuritilastointia. Kulttuuritilastot ovat osa Suomen virallista tilastoa, jolla on tiukat laatukriteerit ja joka on määritelty osaksi kansallista pääomaa ja yhteistä tietoperustaa. Suomen virallisia tilastoja hyödynnetään laajasti yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja yhteiskunnan kehitystä seuraavina mittareina.
Kulttuurialan tilastointia on pyritty viime vuosina kehittämään esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön hankkeella, jonka tuloksena syntyi alan tietoa kokoava taidejakulttuuri.fi-verkkosivusto. Tilastokeskuksen tiedot ovat olleet sivuston keskeisenä taustamateriaalina, ja lakkauttaminen tulisi vaikuttamaan myös sen tiedontuotantoon.
Monet kulttuurialan toimijat ovat allekirjoittaneet ja jakaneet kannanottoa, jossa pelätään kulttuuritilastojen lakkauttamisen tekevän alasta näkymättömän. Vaikka monet tahot tuottavat tietoa kulttuurin alalta, Tilastokeskuksella on ollut keskeinen rooli tietojen koostamisessa ja luotettavuuden varmistamisessa virallisen tilaston kriteerein.
Tilastokeskus perustelee lakkauttamista sillä, että lakisääteinen tilastotyö kasvaa, mutta Tilastokeskuksen budjetti vähenee. Tilastotuotannon muutosten osalta Tilastokeskus arvioi säästöjen suuruusluokaksi 400 000 euroa vuosittain, mikä olisi noin 10 prosenttia budjettirahoituksen supistumisen aiheuttamasta säästötarpeesta.
Palautetta voi antaa lausuntopalvelu.fi:ssä 2.–20.9.2024.
Lue lisää:
- Tilastokeskus: Kulttuuritilastot
- Tilastokeskus: Joukkoviestintätilastot
- Tilastokeskus: Vapaa-ajan osallistuminen
- Tilastokeskus: Tilastokeskus ja Luonnonvarakeskus suunnittelevat muutoksia tilastotuotantoon – sidosryhmiltä toivotaan palautetta (Uutinen 2.9.2024)
Näkökulmia, uutisia ja kannanottoja:
- Maarit Jaakkola: Tarvitsemme tilastojen luomaa tietopohjaa, Kulttuurintutkimus 2/2024.
- Vappu Aura: Kulttuuritilastot tekevät luovan alan kasvun näkyväksi, Teostory 12.9.2024
- Sari Karttunen: Kulttuuri tilastoviraston lakkautuslistalla, Cuporen blogi 12.9.2024
- Kulttuuritilastoja uhkaava alasajo tekisi alasta näkymättömän, julkaistu 12.9.2024
- Vesa Sirén: Tilastokeskus uhkaa lopettaa kulttuurin ja joukkoviestinnän seurannan, syynä leikkaukset, Helsingin Sanomat 13.9.2024