Flow Talks Music: Musiikkiviennin kasvu vaatii pitkäjänteistä panostamista
Perjantaina 11.8. Flow Festivalin yhteydessä järjestettiin keskustelutilaisuus Flow Talks Music, jossa musiikkialan vaikuttajat ja poliittiset päättäjät puhuivat musiikin viennistä ja kansainvälistymisestä. Keskustelussa nostettiin esille esimerkiksi musiikkialan nopeasti muuttuva toimintaympäristö, kasvupotentiaali sekä musiikkikoulutuksen ja yhteistyön merkitys alan kasvussa.
Flow Talks Musicin panelisteina olivat tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala, kansanedustaja ja Musiikin edistämissäätiön puheenjohtaja Nasima Razmyar, Music Finlandin toiminnanjohtaja Mikko Manninen, musiikintekijä Teemu Brunila sekä Elina Aspelin Splay Onesta ja Heidi Jern YouTubelta. Keskustelun moderoi Antti Isokangas.
Paneelikeskustelussa musiikkivientiä lähestyttiin kolmen teeman kautta, joita olivat menestymisen mahdollistava asenne, musiikkiviennin arvo sekä kasvuun tarvittavat askeleet. Suomalaisen musiikkiviennin nykytilannetta peilattiin toisaalta sen aiempaan tilanteeseen, toisaalta muiden Pohjoismaiden, erityisesti Ruotsin tilanteeseen.
Keskustelijat näkivät suomalaisessa musiikkiviennissä kasvupotentiaalia. Vaikka alan toimintaympäristö on muuttunut jopa hyperkilpailulliseksi, julkaisualustat ja sosiaalinen media mahdollistavat myös globaalien yleisöjen tavoittamisen ja uuden arvon luomisen. Laajemminkin luovan talouden merkitys globaalisti kasvaa, ja musiikilla on enenevästi merkitystä myös sijoituskohteena. Kasvu vaatii kuitenkin pitkäjänteistä panostamista, sillä tulokset eivät välttämättä näy taloudellisesti heti.
Erityisesti keskustelussa painotettiin lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien, musiikin opetuksen ja koulutuspolun merkitystä. Juniorityö tuotiin esille paitsi keinona kehittää lahjakkuuksia myös mahdollisuutena rohkaista suomalaisia aiempaa osallistavampaan musiikkikulttuuriin.
Kansainvälistymisen halun, osaamisen ja kiinnostavan sisällön lisäksi viennin kehittäminen vaatii panelistien mukaan esimerkiksi toimivia rakenteita, rohkeutta ja valintojen tekemistä – sekä myös rahaa. Paneelin poliitikot nostivat esiin tiiviin yhteistyön valtiovallan ja alan toimijoiden välillä, jotta alaa pystytään muuttuvassakin toimintaympäristössä tukemaan tehokkaasti. Ministeri Sari Multala mainitsi konkreettisina askelina kulttuuripoliittisen selonteon sekä kulttuurin kasvustrategian, ja kansanedustaja Nasima Razmyar puhui sektorien välisen yhteistyön puolesta.
Paneelikeskustelun järjestivät Flow Festival ja YouTube yhteistyössä Musiikkiala.fi -verkoston kanssa.