Tekijänoikeus
Teokset
Tutkimus

Tekijänoikeusbarometri 2023: yhä useampi suomalainen suhtautuu tekijänoikeusjärjestöihin positiivisesti

Suomalaiset suhtautuvat tekijänoikeusjärjestöihin edellisvuotta myönteisemmin, kerrotaan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen Taloustutkimuksella teettämästä Tekijänoikeusbarometrissa.

Suomalaisten suhtautuminen tekijänoikeusjärjestöihin on aiempien vuosien tapaan erittäin myönteinen. 80 prosenttia suomalaisista pitää tekijänoikeusjärjestöjä tarpeellisina (vuonna 2022: 76 %) ja lähes yhtä moni, 79 prosenttia arvioi tekijänoikeusjärjestöjen olevan oikealla asialla. 88 prosenttia suomalaisista pitää tekijänoikeuksia tärkeänä ja suurin osa pitää niitä myös enemmän mahdollistavina kuin rajoittavina.

64 prosenttia arvioi, että tekijänoikeusjärjestöt ovat hyödyksi kehitykselle (vuonna 2022: 58 %) sen sijaan, että niistä olisi haittaa (8 %). Myönteisimpiä tekijänoikeusjärjestöjä kohtaan ovat naiset ja yli 50-vuotiaat.

Suurin osa suomalaisista puolustaisi ihmistekijöiden ja -esittäjien oikeuksia tekoälyn kehittyessä

72 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että tunnetun taiteilijan tai esittäjän persoonallista tyyliä ei saisi hyödyntää tekoälyn tuottamissa sisällöissä ilman asianmukaista lupaa ja korvausta. Eri mieltä väittämän kanssa on 11 prosenttia. Internetiin luvatta laitetun musiikin, elokuvan TV-sarjan tai kirjan lataamisen omaan käyttöön tai tekoälyn tuottaman, mutta tunnetun artistin tai esittävän taiteilijan ääntä tai työnjälkeä muistuttavien sisältöjen kuluttamisen tai jakamisen internetissä hyväksyy vain 13 prosenttia vastaajista.

Useampi kuin kaksi kolmesta (69 %) on myös vähintään osittain sitä mieltä, että tekoälyn kouluttamiseen käytetyistä, ihmisten luomista teoksista tulee aina suorittaa tekijänoikeuskorvaus teoksen tekijöille ja esittäjille. Eri mieltä väittämän kanssa on vain 7 prosenttia.

77 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että tekoälysovelluksissa pitää selkeästi ilmaista tiedot sen kouluttamiseen käytetystä aineistosta. Väittämän kanssa eri mieltä on vain 4 prosenttia vastaajista. Keskimääräistä useammin eri mieltä ovat miehet, alle 50-vuotiaat sekä piraattipalveluja käyttäneet ja internetistä luvatonta materiaalia ladanneet.

Vain 27 prosenttia vastaajista ajattelee, että tekoälyn tuottamien sisältöjen tulisi olla samalla tavalla suojattuja ja korvauksen alaisia kuin ihmistenkin tekemien teosten. Yli kolmannes vastaajista on tästä eri mieltä. 20 prosenttia suomalaisista ajattelisi kuluttavansa tulevaisuudessa tekoälyn tuottamia sisältöjä, kuten kirjoja, musiikkia tai tv-ohjelmia aivan yhtä mielellään kuin ihmistenkin tekemiä teoksia. Yli puolet vastaajista on tästä eri mieltä.

Lue myös:

Suomalaiset arvostavat luovan työn tekijöitä

97 prosenttia suomalaisista arvostaa luovan alan tekijöitä joko erityisen paljon tai siinä määrin kuin muitakin ammattilaisia. Osuus on samalla tasolla vuoden 2022 tutkimustulosten kanssa. Keskimääräistä useammin luovan alan tekijöitä arvostavat ja heidän työstään kiitollisia ovat naiset (42 %) ja alle 25-vuotiaat (44 %).

Suomalaiset ovat vuoden 2022 tutkimuksen tapaan hyvin yksimielisiä siitä, että luovan työn tekijöiden tulee saada tekemästään työstä korvausta sen mukaan, kuinka paljon heidän teoksiaan hyödynnetään. Tekijöille tilitettäviin tekijänoikeuskorvauksiin suhtaudutaan erittäin myönteisesti, sillä jopa 85 prosenttia suomalaisista pitää niitä tarpeellisina.

Vain 6 prosenttia suomalaisista pitää tekijänkorvauksia liian suurina, kun taas liian pieninä niitä pitää yhteensä yli kolmannes suomalaisista (35 %). Liian pieninä tekijänoikeuskorvauksia pitävien osuus on suurempi kuin vuonna 2022. 38 prosenttia suomalaista suhtautuu asiaan neutraalisti ja 21 prosenttia ei osaa ottaa asiaan kantaa.

Teosten luvallinen käyttö on suomalaisille tärkeää, mutta asenteet kevenevät nuoremmissa ikäryhmissä

Laittomasta, tekijänoikeuksia rikkovasta toiminnasta yleisintä on laittomissa palveluissa luvatta tarjolla olevan sisällön katsominen, kuunteleminen tai pelaaminen, jota myöntää tekevänsä 11 prosenttia suomalaisista.  Eniten laittomia asioita tunnustavat alle 35-vuotiaat. Alle 25-vuotiaiden keskuudessa laittoman sisällön katsominen, kuuntelu ja pelaaminen osalta osuus on kuitenkin selvästi korkeampi kuin viime vuonna.

Useampi kuin kaksi kolmesta (67 %) vastaajasta on sitä mieltä, että tekijänoikeuksien haltijan tulee voida selvittää, kuka hänen oikeuksiaan loukkaa anonyymisti internetissä. Vastaajista 28 prosenttia pitää kuitenkin hyväksyttävänä lailliseen suoratoistopalveluun, kuten YouTubeen luvatta laitetun musiikin tai ohjelman katselua.

76 prosenttia suomalaista on samaa mieltä siitä, että somepalveluiden kuten Facebookin, Instagramin, TikTokin ja YouTuben tulee maksaa teosten hyödyntämisestä niiden oikeudenhaltijoille. Vastaajista 6 % on väittämästä täysin tai osittain eri mieltä. Eri mieltä olevissa korostuvat 25–34-vuotiaat sekä internetistä luvatonta materiaalia ladanneet.


Tekijänoikeusbarometri 2023 -tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) toimeksiannosta. Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten suhtautumista ja mielipiteitä luovan työn tekijöihin, tekijänoikeuteen, tekijänoikeuskorvauksiin ja tekijänoikeusjärjestöihin. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin laillisten ja laittomien palvelujen hyväksyttävyyttä ja käyttöä. Tutustu tutkimukseen tarkemmin TTVK:n verkkosivuilta.

Jaa uutinen:
X
Sulje ja palaa listaan