Koko historiamme heijastuu musiikin kautta, sanoo Suomen romanien perinnemusiikin tallentaja Hilja Grönfors.
Laulujen täytyy jäädä elämään ja historiaan on jäätävä tieto siitä, että meilläkin on ollut oma kieli, kulttuuri ja musiikki, sanoo romanimusiikin perinteen tallentaja, laulaja Hilja Grönfors. ”Se on antini heimolleni ja koko Suomen kansalle.”
Nyt Grönforsilla on demoina 125 perinnelaulua ja lisää on tulossa. ”Osasta on tehty nuotinnos, en hellitä ennen kuin se on lopuistakin.” Vuonna 2019 julkaistu Vanhojen kaaleenlaulujen oppikirja esittelee Grönforsin ohjelmistosta 32 säestyksetöntä laulua äänitteinä ja nuotteina.
Romanikulttuuri on pitkälti suullista ja perinteiset laulutkin voivat jäädä unohduksiin sukupolvien vaihtuessa. Romanien perinteen tallentaminen on ollut sattumanvaraista ja pitkään valtakulttuurin tarpeista lähtevää. Viime vuosikymmeninä kiinnostus on kuitenkin herännyt laajemmin.
Nykypäivän Lönnrot
Laulaminen on aina ollut tärkeää Hilja Grönforsille (s. 1952), mutta sysäyksen järjestelmälliseen perinnelaulun tallentamiseen hän sai osallistuessaan 1995 romanikielen opettajakoulutukseen.
”Koulutuksen loppupuolella meitä kutsuttiin kouluihin laulamaan ja kertomaan romanikulttuurista. Huomasin, että oli paljon romanioppilaita, jotka eivät osanneet perinteisiä lauluja.”
Useimmat muut opiskelijoista jatkoivat lähihoitajakoulutukseen, mutta Grönfors ajatteli, että ”on ihan hunningolla meidän musiikki”.
Nykypäivän Elias Lönnrotin tavoin hän alkoi kiertää kynä ja lehtiö kädessään Suomea keräämässä perinteisiä romanilauluja. Matkat ulottuivat Ruotsiin asti, siellä asuu merkittävä suomalaisromanien väestö.
Hän lauloi tapaamilleen ihmisille, ja vähitellen yksi muisti jonkin säkeen, toinen monta. ”Keräsin sanoitukset pieninä palasina.”
Romanivanhusten leirillä Grönfors lauloi keräämiään lauluja ja kysyi, menikö oikein. ”Jos oli korjaamista, korjasin. Täytyy kunnioittaa vanhuksia.” Vanhempien ihmisten kunnioittaminen on romanikulttuurin peruskiviä ja he taitavat laulujen varhaisemmat versiot.
Periaatteeni oli saada kaikki kappaleet mahdollisimman alkuperäisinä.
-Hilja Grönfors
Loppujen lopuksi Grönfors sai laulut sovitelluksi yhteen. ”Niistä oli eri versioita, riippuen siitä, kuinka musikaalinen laulun kuullut oli tai missä hän asui. Periaatteeni oli saada kaikki kappaleet mahdollisimman alkuperäisinä.
Syrjintä ajoi Ruotsiin
”En osannut vielä puhuakaan, kun jo lauloin, ja tanssin heti, kun jaloilleni pääsin.” Laulaminen ja esiintyminen on aina ollut mukana Hilja Grönforsin elämässä. ”Äidinäiti sanoikin, että ’tää laps laulaa onnensa’”.
Laulut opittiin kuulemalla. Kaikkialla laulettiin ja kaikki lauloivat: vanhemmat, lapset ja isovanhemmat.
Lapsena Grönfors kiersi vanhempiensa mukana Itä-Suomea. Elanto hankittiin perinteisillä ammateilla kauppaa tehden. Kansakouluun Grönfors pääsi Juuassa, jossa hän saattoi asua isovanhempiensa kotona.
Myöhemmin perhe sai talon Juankoskelta. ”Meillä oli monta lasta, pieni mökki, ei saunaa eikä toimeentuloa. Virkkasimme töitä, joita kauppasimme kaikille. Ei se ollut laiskan ihmisen hommaa.”
Suomi on kova maa romaneille, ja vielä kovempi se oli Grönforsin lapsuudessa ja nuoruudessa. Koulutusta ja työtä oli vaikea saada. Ruotsin imu tuntui vahvana romanienkin keskuudessa.
Grönforsin vanhemmat muuttivat lapsineen Tukholman Jakobsbergiin 1974. Syrjinnän räikeimmät puolet jäivät kotimaahan. ”Saimme heti viiden huoneen asunnon. Lattiat oli sellaiset, että oman kuvansa näki. Emme me sellaista olleet nähneet ikinä.”
”Töitä sai missä vain, mihin meni. Ei ne katsoneet, minkävärinen oli. Riitti kun sanoi jag vill ha jobb. Suomessa pitää melkein nimensä vaihtaa, jos haluaa töitä.”
On Suomessa toki ennakkoluulottomiakin työnantajia, Grönfors sanoo. Romanikin voi saada töitä. ”Ruotsissa suomalaisilla oli hyvä maine, he tekevät työnsä ja heihin voi luottaa.”
Esiintyminen on mieluisaa
Ruotsissa Hilja Grönfors alkoi esiintyä ja osallistui voittoisasti Ruotsin yleisradio SVT:n Tukholman alueen kilpailuunkin. ”Nostimme lavalle mikin eteen kuusivuotiaan veljentyttö Tanjan. Hän täräytti laulun ja kaikki kaatuivat.”
Grönfors päätyi televisioonkin, mutta esiintyminen ei vielä ollut ammattimaista. Perhe palasi Suomeen 1986 ja Grönfors teki ompelijan työtä. Laulujen ohella hän on kerännyt romanien käsityöperinnettäkin.
Suomessa Grönfors liittyi helluntaiseurakunnan romanimuusikkojen ryhmään ja kiersi seitsemän vuotta laulamassa vankiloissa ja muualla. ”Hengellinen musiikki kulkee käsi kädessä meidän muun musiikkimme
kanssa.”
”Rakastan musiikkia ja laulamista, esiintyminen on mieluisaa. En ole oikeastaan muuta ajatellutkaan tehdä”, sanoo lapsesta asti laulanut ja esiintynyt Grönfors. Kansakoulussakin opettajat huomasivat laulamisen halun sekä lahjat ja hän sai esiintyä usein.
”En ole koskaan harjoitellut mitään enkä osaa mitään. En osaa kuin G-avaimen.” Musiikki on opittu korvakuulolta.
”Menen sinne lavalle omana itsenäni. Jotkut harjoittelevat peilin edessä, minä en. Kun on lapsena nähnyt eri paikkoja ja ihmisiä, kaikki on luonnollista. On sama, onko yleisöä yksi ihminen vai sata.”
”Kun ei osaa musiikin teoriaa, ei osaa pelätäkään. Miten pelkäät sitä, mitä et tiedä? Pieni jännitys ennen esiintymistä on toki tarpeen.
”Ainoa, mitä Hilja Grönfors pelkää esiintyessään, on astma. ”Se voi ottaa otteen jos on väsynyt ja tulee epävarmaksi.”
Ompelijasta laulajaksi
Käänne musiikkiuralla tapahtui 1990-luvun puolivälissä. Toimittaja Raila Halmetoja kokosi Helsingin Kumpulan kylätalolle romanimusiikin konsertin ja pyysi Grönforsin mukaan laulamaan.
”Olin siihen aikaan ompelija ja olin edellisenä yönä tullut Turkis-ta kankaiden hankintamatkalta. Vastustelin ensin, mutta menin mukaan.”
Talo oli täynnä kuulijoita ja konsertti nauhoitettiin. Siitä tehtiin cd-levy Luludžako Drom (1996). Sittemmin Grönforsin lauluja on tallennettu kokoomalevyille sekä kolmelle omalle cd-levylle. Neljäs levy on viimeistelyvaiheessa.
Latšo Džinta -yhtyeen kanssa vuonna 2008 julkaistu Phurane miritš -cd-levy oli kansallinen ja hiukan kansainvälinenkin läpimurto. Perinnelaulujen kokoelma toi Etno-Emman sekä laajaa huomiota.
Samana vuonna elokuvaohjaaja Katariina Lillqvist teki romanimusiikista dokumenttielokuvan Eihän tämä maa minun omani ollut. Sen keskeisenä henkilönä esiintyi Hilja Grönfors. Elokuva kiersi maailmalla festivaaleilla ja nähtiin Yleisradion kanavalla.
Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin elokuvantekijöihin lukeutuva Lillqvist on jatkanut yhteistyötä Grönforsin kanssa. He ovat Romanikulttuurin museo ry:n kantavia voimia.
Museolla on keväällä jälleen aukeava näyttelytila Helsingissä Lapinlahden sairaalanalueella sekä tekeillä oleva uusi tila Akaan Viialan keskustassa.
Naisten ja miesten laulut
Romanien perinnemusiikki kertoo meidän elämänkulustamme, Hilja Grönfors sanoo. ”Koko historiamme heijastuu musiikin kautta, se on melankolista ja syvää.”
”Musiikin tekijät ja esittäjät ovat kouluttamattomia ihmisiä, se on aitoa. Musiikki on usein haikeaa, mutta osin rempseääkin. On markkinalauluja, poikien ralleja ja balladeja.”
Romanikulttuuriin kuuluu häveliäisyys rakkaudesta puhuttaessa. ”Meillä ei puhuta niistä asioista avoimesti, se ilmaistaan laululla.” Rakkauslauluja on paljon ja niissä on usein vahvaa symboliikkaa.
Naisten ja miesten perinne lauluissa poikkeaa toisistaan. Osa lauluista on sellaisia, joita vain miesten katsotaan voivan laulaa. ”Olen kasvanut yhteisön sisällä ja tiedän, mikä sopii ja mikä ei.”
Siksi Grönfors on joutunut kysymään itseltään, jäisivätkö miesten laulut unhoon, jos hän ei niitä saa tallentaa ja laulaa. ”Arastelen laulaa niitä, mutta jos miehiä ei löydy, minä laulan.”
”Pakkohan se on. Olisihan se harmi, jos markkina- ja hevoslaulut unohtuisivat.” Niiden esittäminen riippuu yleisöstäkin. ”Jos on vanhoja miehiä konserteissa, en laula näitä lauluja. Täytyy olla kunnioitus heitä kohtaan.”
Lauluja romanikielelläkin
Vanhemmat romanilaulut ovat erilaisia kuin muu eurooppalainen musiikki, Grönfors sanoo. ”Niissä kuuluu eri sävelasteikko.” Suomalaisen kansanmusiikin kanssa niillä on kuitenkin paljon yhteistä.
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat nimesikin Grönforsin mestarikansanlaulajaksi vuonna 2005. Kansanmusiikkimme harrastajat ovat nykyään kiinnostuneita romaniperinteestäkin.
Romanikielisiä lauluja on tallessa melko vähän. Grönfors laulaa joka konsertissa jotakin romanikielelläkin. ”Enemmänkin saisi laulaa. Siksikin laulan, että valtaväestö kuulee meidänkin kieltä.”
”Kun lukee, mikä on ollut meidän tiemme alusta tähän päivään, ei siinä ole ruusut kukkineet”, Grönfors tiivistää romanien 500 vuoden historian Suomessa ja tuhatvuotisen vaelluksen oletetusta alkukodista Intiassa. Silti, oma kulttuuri ja kieli ovat säilyneet.
Oman kielen osaajia on yhä vähemmän. Romanikieltä pyritään nykyään elvyttämään, mutta kielen osaaminen on jo harvinaista nuorten keskuudessa.
”Saamelaiset ovat jaksaneet taistella, he ovat edellä meitä”, Grönfors viittaa sekä kie-len ylläpitoon että koulutuksen hankkimiseen.
”Onneksi nyt saa koulutustakin. Kun olin lapsi, ei päässyt mihinkään opiskelemaan. Vain kristillinen kansanopisto otti vastaan”, kansanopistossa opiskellut Grönfors sanoo.
Vaikka kouluissa romaneja kiusattiin paljon, Grönfors välttyi pahimmalta. ”Olin pieni hento tyttö, joka lauloi aina. Minulla oli hyviä opettajia, kävivät meillä kotonakin.”
”Kyllä tämä on meidänkin isänmaamme, eikä meillä muuta isänmaata olekaan.”
Työtä Suomen kansalle
Monen vuoden työ on tuonut useita palkintoja sekä huomionosoituksia: Etno-Emman lisäksi muun muassa Suomi-palkinnon ja valtion taiteilijaeläkkeen. Grönfors on esiintynyt yhtyeineen eri puolilla Eurooppaa sekä kahdesti Yhdysvalloissa.
Hän on ehtinyt muun muassa Avanti-orkesterin ja Helsingin balalaikkaorkesterin solistiksi, vierailijaksi Palefacen levylle sekä mukaan Kalevalaelävänä ja kuolleena -kokoelmalevylle.
”Ei sitä meinaa uskoa, ei tällaista odottanut. Erityisen kiitollinen olen, että meidän musiikkimme on huomioitu. Työ, minkä olen tehnyt, jää kaikille, Suomen kansalle.”
Työ minkä olen tehnyt, jää kaikille, Suomen kansalle.
-Hilja Grönfors
”En ole tehnyt näitä yksin, olen kiitollinen kaikille auttaneille. Jos en olisi saanut apua, en olisi näin pitkällä.
”Uusia suunnitelmia on paljon. Keikkojen, työpajojen ja opettamisen lisäksi aikaa löytyy Romanikulttuurin museolle. Grönfors on sen hallituksen puheenjohtaja ja museolla on kahden näyttelytilan lisäksi suunnitteilla kulttuurivaihtoa eri puolille Eurooppaa.
Suomen Kulttuurirahasto myönsi helmikuussa Hilja Grönforsille ja hänen työryhmälleen 71 000 euron apurahan. Sillä järjestetään syrjäytyneille romanilapsille romanikulttuurista kertova musiikki- ja elokuvakiertue sekä musiikki-työpajoja lastensuojelun vastaanottopisteissä, sairaaloissa ja vankiloissa.
”Kulttuuri, kuten musiikki, on identiteetin perusta. Musiikki ja elokuva ovat työkaluja, joiden avulla pyrimme vahvistamaan romanilasten ja -nuorten kulttuurisia juuria”, Grönfors sanoo Kulttuurirahaston tiedotteessa.
Hankkeessa ovat lisäksi mukana elokuvaohjaaja Katariina Lillqvist, Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro sekä Romani-kulttuurin museo.
”Tekemistä olisi vaikka kuinka paljon, jos Luoja suo terveyttä ja elämää.”
Se aito Hilja
Kaiken pohjalla on kuitenkin laulamisen ilo. ”Kun olen lavalla, koen tunteen, että menen siihen maailmaan. Suljen luukut muuhun maailmaan.”
”Elän sen musiikin, silloin vasta olen aito Hilja.”