Kansainvälisyys
Tuet

Music Finlandin live-, teosvienti- ja näkyvyystuen tammikuun 2022 hakukierroksen tuensaajat valittu

Music Finlandin myöntämien live-, teosvienti- ja näkyvyystukien vuoden 2022 ensimmäisen kierroksen päätökset on nyt julkistettu. Tukia myönnettiin kaikkiaan 51 567,25 euroa ja tuensaajia oli 19.

Päätökset tuensaajista on tehnyt Music Finlandin hallituksen asettama riippumaton valitsijatyöryhmä. Tuilla pyritään edistämään musiikintekijöiden ja artistien sekä heitä edustavien yritysten kansainvälistymistä.

Live-tukea myönnettiin viidelle yritykselle

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa live-tukea myönnettiin kaikkiaan 17 700 euron edestä viidelle eri yritykselle. Hakemuksia tuli seitsemän kappaletta. Music Finlandin live-tuella tuetaan kiertueita, showcase-esiintymisiä ja muita yksittäisiä live-esiintymisiä, jotka ovat artistin tai yhtyeen kansainvälisen uran kehittymisen kannalta merkittäviä.

Live-tuen saajat:

  • Defunensemblen kannatusyhdistys ry – Defunensemble
    Defunensemblen konserttikiertue Saksassa (Kiel ja Hampuri), sekä Venäjällä (Pietari) 8.-31.5.2022, tuki: 4 000,00€
  • Ginger Vine Management – Oceanhoarse
    Oceanhoarsen Euroopan-kiertueen 1. osa marras-joulukuussa 2021, tuen määrä: 3 000,00€
  • Helsingin Barokkiorkesterin yhdistys ry – Helsingin Barokkiorkesteri
    Helsingin Barokkiorkesterin konsertit Regensburgissa ja Münchenissä 5.-8.5.2022, tuen määrä: 1 000,00€
  • Robin Entertainment Oy – Robin Packalen
    Robin Packalenin Pop-up kiertue Euroopassa 1.3.-31.5.2022, tuen määrä: 5 000,00€
  • SuperTab Music Oy – Super8 & Tab
    Super8 & Tabin These Little Stories -albumin kiertue 1.6.-31.12.2021, tuen määrä: 4 700,00€

Teosvientitukea myönnettiin kahdelle yritykselle ja neljälle yksityishenkilölle

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa teosvientitukea myönnettiin kaikkiaan 13 992,25 euron edestä kahdelle yritykselle ja neljälle yksityishenkilölle. Hakemuksia tuli seitsemän kappaletta. Teosvientituella kannustetaan musiikintekijöitä ja kustantajia toteuttamaan erilaisia teosvientihankkeita, kuten co-write- ja tapaamismatkoja tai säveltäjän verkostoitumismatkoja omien teostensa kantaesityksiin.

Teosvientituen saajat

  • Antti Satta – Sattalite
    Tuottaja Sattaliten co-write- ja verkostoitumismatka New Yorkiin ja Los Angelesiin 1.3.-1.4.2022, tuen määrä: 2 500,00€
  • Juha Mäki-Patola
    Artistin Juha Mäki-Patola matka Kööpenhaminaan elokuvafestivaaleille ja tärkeään tapaamiseen 27.11.-29.11.2021, tuen määrä: 225,00€
  • Lenno Labs Oy – Lenno Linjama
    Lenno Linjaman co-write-matka Los Angelesissa 9.9.-21.11.2021, tuen määrä: 5 000,00€
  • Mika Kurvinen – Misha
    Tuottaja Mishan co-write-matka New Yorkiin ja Los Angelesiin 1.3.-1.4.2022, tuen määrä: 2 500,00€
  • Niko Mansikka-aho – Niko Mansikka-aho, themeisterwashere
    Musiikkituottaja Niko Mansikka-ahon Yhdysvaltain työskentelyviisumin kustannukset keväällä 2022, tuen määrä: 1 267,25€
  • Skär Entertainment Oy – Lxandra
    Lxandran verkostoitumis – ja kirjoitusmatkat Tukholmaan ja Los Angelesiin 17.8.-9.12.2021, tuen määrä: 2 500,00€

Näkyvyystukea myönnettiin yhdeksälle yritykselle ja yhdelle yksityishenkilölle

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa näkyvyystukea myönnettiin kaikkiaan 19 875,00 euron edestä yhdeksälle eri yritykselle ja yhdelle yksityishenkilölle. Hakemuksia tuli 16 kappaletta. Näkyvyystuella pyritään edistämään suomalaisen musiikin kansainvälisen näkyvyyden kasvua ja tuki kohdistuu julkaisujen ja teosten ympärillä toteutettaviin näkyvyyden kasvuun tähtääviin viestinnän ja promootion toimenpiteisiin.

Näkyvyystuen saajat

  • Arto Tamminen – The Bablers
    The Bablers -yhtyeen kansainvälinen promootio USA:ssa, UK:ssa, Kanadassa, Ranskassa, Japanissa, Saksassa, Espanjassaja Kreikassa 1.1.2021-31.5.2022, tuen määrä: 750,00€
  • Eclipse Music – Mortality, Ossi Maristo, Aaro Laitinen Quintet, Jacques Daniels Project, Carlotta Valdes etc.
    Eclipse Musicin proge- ja fuusiojazz-artistien promootio Euroopassa yhteistyössä Brittiläisen PROG Magazinen kanssa 1.2.-31.5.2022, tuen määrä: 1 875,00€
  • Hatara Productions Oy – Sam Shaky
    Sam Shakyn Future Echoes showcase esiintyminen 17.-19.2.2022, tuen määrä: 750,00€
  • Moon Shot Music Oy – Moon Shot
    Moon Shot-yhtyeen omakustanteisen debyyttialbumin markkinointikulut 13.11.2020-20.11.2021, tuen määrä: 3 000,00€
  • Robin Entertainment Oy – Robin Packalen
    Robin Packalen, Sosiaalisen median kanavien ylläpito ja kehittäminen Kiinassa 1.1.-31.5.2022, tuen määrä: 3 000,00€
  • Sakara-tuotanto Oy – Diablo
    Diablo -yhtyeen seitsemännen albumin kansainvälinen julkaisu ja promootio helmikuussa 2022, tuen määrä: 3 000,00€
  • Skär Entertainment Oy – Lxandra
    Lxandran Fan Engagement & Digital Strategy Assessment-analyysi ja sen jatkotoimentpiteet 1.12.2021-30.6.2022, tuen määrä: 1 500,00€
  • Sonic Peace Oy – IRENE
    IRENE:n tv-tunnusmusiikin ”Wars Untold” kv-promootio 4.2.-4.4.2022, tuen määrä: 1 000,00€
  • Tinze Oy – Tinze
    Tinzen uuden kappaleen valmistus ja promootio tammi-maaliskuussa 2022 uran kansainvälistymistä varten, Los Angeles, tuen määrä: 3 000,00€
  • VILD Music Oy – Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS?
    Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS? -yhtyeen kolmannen albumin kansainvälinen markkinointi ja promootio 1.1.-30.6.2022, tuen määrä: 2 000,00€
Jaa uutinen:
X
Sulje ja palaa listaan