Kuuntelu ja käyttö
Teknologia
Tutkimus

91 % suomalaisista kuuntelee musiikkia suoratoistoalustoilta

Keskimäärin suomalaiset käyttävät striimaamiseen noin 2,7 tuntia joka päivä. Tämä on reilusti vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa striimaamiseen käytetään jopa 3,8 tuntia päivässä.

Suomalaisten selvästi käytetyin musiikinkuuntelualusta on YouTube, jota käyttää 81 % suomalaisista musiikin kuunteluun. Osuus on pysynyt samana jo vuodesta 2017 vaikka onkin laskenut muutaman prosenttiyksikön.

Eniten kahdessa vuodessa on noussut lyhytvideoihin painottuneiden Instagramin ja TikTokin käyttö musiikkialustoina. Suomessa TikTokista musiikkia kuuntelee 16 prosenttia vastaajista (vuonna 2020: 9 %) ja Instagramista 21 prosenttia (vuonna 2020: 16 %).

Mitä alustaa olet käyttänyt musiikin kuunteluun?

YouTube81 %
Spotify54 %
Facebook 22 %
Instagram21 %
TikTok16 %
Lähde: Digital Music in the Nordics 2022

56 % suomalaisista ei maksa musiikin kuuntelusta

Suomessa yhä yli puolet (56 %) kuuntelee musiikkia maksuttomilta alustoilta. Maksullisia musiikkipalveluita käyttää vain 35 prosenttia (vuonna 2020: 32 %), kun kaikkien pohjoismaiden keskiarvo on jopa 53 prosenttia. Osuus kasvaa hitaasti: vuonna 2020 maksullisia musiikkipalveluita käytti 32 prosenttia suomalaisista.

Spotifyssa ja vastaavissa striimauspalveluissa yleisimmäksi musiikinkuuntelun tavaksi ovat nousseet itse rakennetut soittolistat yli yksittäisten biisien kuuntelun, suosituslistojen, artistilistojen kuuntelun ja musiikin kuuntelun albumi kerrallaan. Suurin osa Spotify -käyttäjistä kuuntelee musiikkia useammalla mainituista tavoista.

Musiikin striimauksessa suosituin kuuntelutapa

  • Kuuntelen itse rakentamiani soittolistoja 37 %
  • Poimin haun avulla yhden kappaleen kerrallaan 23 %
  • Kuuntelen palvelun minulle ehdottamia soittolistoja 12 %
  • Kuuntelen kokonaisia albumeita 10 %
  • Kuuntelen yksittäisistä artisteista rakennettuja soittolistoja 8 %
  • Kuuntelen podcasteja tai toimitettuja sisältöjä 3 %
  • Kuuntelen kavereideni rakentamia soittolistoja 1 %
  • Ei mitään / ei muita 7 %
    Lähde: Musiikinkuuntelu Suomessa 2021

Lue koko julkaisu: https://www.teosto.fi/pohjoismainen-tutkimus-91-prosenttia-suomalaisista-kuuntelee-musiikkia-digitaalisista-suoratoistoalustoista-instagram-ja-tiktok-nousussa/

Jaa avainluku:
Lue julkaisu: Digital Music in the Nordics 2022

Aiheeseen liittyvät ladattavat kortit

Käytetyimmät digitaalisen musiikin suoratoistoalustat Suomessa

Musiikin suoratoistopalveluita käyttää yhdeksän kymmenestä suomalaisesta.