Suomessa esitetyn musiikin kotimaisuusaste 2025
Teoston vuoden 2025 tilastojen mukaan noin 25 prosenttia kaikesta Suomessa esitetystä musiikista oli kotimaista. Kotimaisuusaste laski jopa kahdeksalla prosenttiyksiköllä edellisvuodesta (2024: 33 %). Laskun tilastollisena syynä on erityisesti kotimaisen musiikin käytön vähentyminen taustamusiikkina.
Elävän musiikin tapahtumissa kotimaisuusaste on korkea: vuonna 2025 jopa 81 prosenttia esitetystä musiikista oli kotimaista. Kotimaisuuden taso on pysynyt viime vuosina vakaana sekä isoissa että pienemmissä tapahtumissa.
Seurakunnan tapahtumissa soiva musiikki on yhä vahvasti kotimaista: kotimaisuusaste nousi 89 prosenttiin (2024: 85 %).
Taustamusiikin käytössä kotimaisuus laski ensimmäistä kertaa vuosiin 25 prosentin tasosta noin 19 prosenttiin. Ilman taustamusiikkialueen vaikutusta Suomessa soitetun musiikin kotimaisuusaste oli vuonna 2025 jopa 56 prosenttia.
Radiokanavista eniten kotimaista musiikkia soittivat Ylen maakuntaradiot, joissa esitetyn musiikin kotimaisuusaste oli 51,7 prosenttia. Osuus kuitenkin laski muutamalla prosenttiyksiköllä vuodesta 2024 (58,7 %).
Ylen valtakunnallisilla radiokanavilla kotimaisuuden osuus nousi 36,4 prosenttiin (2024: 34,8 %).
Kaupallisten radiokanavien kotimaisuusaste oli 32,3 prosenttia, mikä on suunnilleen samalla tasolla edellisiin vuosiin verrattuna.
Ylen lineaarisilla tv-kanavilla esitetyissä ohjelmissa kotimaisen musiikin osuus oli 22,5 prosenttia, kun kaupallisilla kanavilla osuus oli 13,3 prosenttia. Kaupallisista tv-kanavista eniten kotimaista musiikkia soitettiin TV7:lla, jonka kotimaisuusaste oli 37,1 prosenttia.
Kotimaisten tv-kanavien audiovisuaalisilla Video on demand (VOD) -oheispalveluilla (MTV Katsomo, Nelonen Ruutu, Yle Areena) kotimaisen musiikin osuus oli 10,7 prosenttia (2024: 13,1 %).
Vähiten kotimaista musiikkia kuullaan Video on demand (VOD) -tilausvideopalveluissa (mm. Netllix, HBO Max, Disney+), joissa suomalaisen musiikin osuus oli vain 4,3 prosenttia.
Teosto tilastoi kotimaisen musiikin esitysminuutteja Suomesta käsin toimivien musiikin käyttäjien eli radioiden, tv-kanavien, av-suoratoistopalveluiden, konserttien, keikkojen ja taustamusiikkia käyttävien palveluiden osalta.
Kotimaiseksi tilastossa lasketaan Teoston asiakkaana olevien oikeudenhaltijoiden säveltämä tai sanoittama musiikki sen esitysminuuttien mukaan. Mukana ovat tekijänoikeussuojan alaiset teokset. Tilasto eroaa hieman Yleisradion omasta tilastosta, jossa kotimaiseksi lasketaan myös ulkomaisten tekijöiden kappaleet, jos esittäjä on kotimainen.
Lue koko julkaisu: https://www.teosto.fi/kotimaisen-musiikin-osuus-vuonna-2025-suomessa-soitetusta-musiikista-laski-kotimaisuus-silti-vahvaa-elavan-musiikin-tapahtumissa/