Kulta- ja platinalevyjen rajat sekä listojen tekoälysäännöt uudistuivat tänä vuonna
Suomalaisen musiikkialan tunnustus- ja listakäytäntöihin on tullut tänä vuonna kaksi merkittävää päivitystä. Musiikkituottajat – IFPI Finland ry nosti kesällä 2026 singlejulkaisujen kulta- ja platinalevyjen rajoja, ja päivitti syksyllä Suomen Virallisen Listan sääntöjään tekoälyä koskevilta osin.
Musiikkituottajat – IFPI Finland ry nosti kesällä 2026 kultalevyn rajaa kahdesta miljoonasta kolmeen miljoonaan striimiin ja platinalevyn rajaa neljästä miljoonasta kuuteen miljoonaan striimiin.
Muutoksen tavoitteena on päivittää tunnustusrajat vastaamaan musiikin kulutuksen kehitystä ja nykyistä markkinatilannetta Suomessa. Uudet tunnustusrajat tulivat voimaan 1. heinäkuuta 2026 lähtien. Ennen muutoksen voimaantuloa julkaistuihin äänitteisiin sovelletaan edelleen aiempia tunnustusrajoja.
Samalla Musiikkituottajien hallitus suosittelee, että artistille valmistettavat erilliset kulta- ja platinalevytaulut sidotaan aiempaa vahvemmin julkaisun ajankohtaan. Suosituksen mukaan kultaraja tulisi saavuttaa vuoden kuluessa julkaisusta ja platinaraja kahden vuoden kuluessa julkaisusta.
Toinen merkittävä uudistus koskee tekoälyn käyttöä musiikin tuotannossa ja tuo tarkennuksia Suomen Virallisen Listan sääntöihin. Tekoälypäivitys perustuu kansainvälisiin IFPI:n linjauksiin.
Uusien linjausten mukaan generatiivista tekoälyä hyödyntävä julkaisu voi edelleen olla listakelpoinen, mutta sen on oltava pääosin ihmisen tekemä ja sen tekemisessä käytettyjen palveluiden tulee olla asianmukaisesti lisensoituja ja laillisia. Kokonaan tekoälyn avulla tehtyjä tai tuotettuja kappaleita ja albumeita ei hyväksytä Suomen Viralliselle Listalle.
Linjauksilla pyritään vetämään selkeä raja ihmisen luovan työn ja täysin tekoälyn tuottaman sisällön välille. Samalla halutaan varmistaa, että viralliset musiikkilistat pysyvät luotettavana mittarina tilanteessa, jossa tekoälyavusteinen musiikintuotanto yleistyy nopeasti eri puolilla maailmaa.