Ala yhteiskunnassa
Musiikin vaikutukset
Tutkimus

Laaja tutkimus suomalaisten kulttuuriasenteista: musiikki sykähdyttää eniten

Suomen Kulttuurirahaston teettämä kyselytutkimus kertoo, että taiteen rahoittaminen verovaroista saa vahvan tuen suomalaisilta ja että kulttuurilaitosten merkitys on kasvanut. Musiikki kiiri kärkeen, kun kysyttiin millainen taide tekee vaikutuksen. Kymmenen sykähdyttävimmän taiteilijan joukossa puolet oli musiikin edustajia.

Kulttuuribarometri -tutkimuksen toteutti Kulttuurirahaston toimeksiannosta Kantar TNS Oy. Siihen vastasi helmi–maaliskuussa 2022 noin 4600 henkilöä. Vastaajat arvioivat 39 ennalta nimettyä suomalaista taiteilijaa sen mukaan, kuinka vaikuttuneita he näiden teoksista ovat. Tutkimuksella ei siis haettu vastausta siihen, kuka on Suomen suosituin tai merkittävin taiteilija vaan kysyttiin teosten tuntemista ja niiden herättämiä tuntemuksia.

Kärjessä ovat klassikot, joita arvostavat niin suurkuluttajat kuin passiivisemmatkin kulttuurin ystävät

Selvästi suurimmaksi suomalaiseksi taiteilijaksi nimettiin Jean Sibelius. Sibelius on tarjonnut monelle suomalaiselle elämän parhaan taide-elämyksen.

Sibeliuksen sävellyksistä Finlandia nousee vaikuttavuudessaan ylitse muiden. Sillä on suomalaisille aivan erityinen merkitys. Mainintoja saivat yhtä lailla Paula Vesalan kuin Nightwishin versiot Finlandiasta. ”Sibeliuksen Finlandia ihan missä vaan” oli myös suosittu maininta.

Kolmanneksi kaikkien aikojen sykähdyttävimpien taitelijoiden listalla kiiri toinen suomalainen musiikkisuuruus Juice Leskinen. Kuten Sibelius, myös Leskinen tunnettiin iästä riippumatta laajasti suomalaisten joukossa. Hänestä vaikuttuneita oli keskimääräistä selvästi enemmän 50-69-vuotiaissa.

Kärkikymmenikköön pääsivät myös Oskar Merikanto, Katri Helena ja Paula Vesala. Naiset innostuvat enemmän Paula Vesalan tuotannosta kuin miehet. Katri Helena taas on hyvä esimerkki taiteilijasta, joka vetoaa enemmän iäkkäisiin ja maaseudulla asuviin.

Missä määrin olet vaikuttunut eri taiteenaloilta ja aikakausilta olevien suomalaisten taiteilijoiden työstä ja teoksista?
TOP10

  1. Jean Sibelius
  2. Tove Jansson
  3. Juice Leskinen
  4. Väinö Linna
  5. Eino Leino
  6. Albert Edelfelt
  7. Helene Schjerfbeck
  8. Oskar Merikanto
  9. Katri helena
  10. Paula Vesala

Tutustu koko tutkimukseen Suomen Kulttuurirahaston sivuilla.

Jaa uutinen:
X
Sulje ja palaa listaan